The Pogues w/ The Buzzcocks @ Old Royal Naval College, Lontoo 2011

Puntala tuli ja meni. Angelic Upstarts olisi kiinnostanut, samoin pari muutakin mielenkiintoista kiinnitystä. Missasin siis edellämainitun ja todennäköisesti jätän Puntalan väliin vastaisuudessakin, mutta tällä kertaa minulla vain sattuu olemaan jotain millä nokittaa. Lomaviikko sattui osittain samaan aikaa kuin Lontoon Greenwichissa järjestetty viikon pituinen Summer Sessions -festivaali. Lauantaina lauteilla oli The Buzzcocks ja The Pogues. Jälkimmäiselle keikka oli 2011 kiertueen viimeinen etappi ja samalla myös ainoa keikka Briteissä.

Lipun hinta oli jossain 40e kieppeillä, bisseä sai parhaillaan jonottaa toista tuntia ja ainoa maksutapa alueella oli käteinen. Vaikka väkeä olikin paikalla kuin pipoa niin onnistuin näkemään molemmat bändit eturivistä. Awsumness.

Ensiksi soittanut The Buzzcocks ei ole koskaan lukeutunut suosikkeiheni. Vaikka pidänkin bändiä hiukka hikisenä, tuuttasi se silti ihan passelin setin. Varsinkin bändin tunnetuimmat hitit, kuten Orgasm Addict, Boredom ja Ever Fallen in Love with Someone, toimivat erinomaisesti. Katsoessa bändin kitaristia taisin tulla todenneeksi, että ainoa uskottavasti ja arvokkaasti vanhentunut 77-mod on Paul Weller.

The Pogues veti selkeästi suuremman yleisön ja se sai myös keski-ikäiset pogoilemaan lavan edustalle. Alati juotavia tuopeistaan nauttinut Shane MacGowankin vaikutti jopa suht selväpäiseltä ja näytti ulospäin muutenkin yllättävän terveeltä. Setti sisälsi läpileikkauksen bändin urasta suurimpine hitteineen, ainoastaan Fairy Tale in New York loisti poissaolollaan. Ei bändi kuitenkaan ihan koko keikkaa jaksanut vetää kaasu pohjassa. Levyiltäkin löytyvän himmailuosaston pariin palattiin vähintään joka kolmannen vauhdikkaamman kipaleen jälkeen. Ensimmäisissä encoreissa soitettu Rainy Night in Soho sai allekirjoittaneelle roskan silmään. I’m a sensitive guy.

Bändi kannattaakin mennä katsomaan kun se vielä keikkailee. Kuten joku yleisöstä huusikin: “Shane MacGowan, you are living legend”. Ei lisättävää.

Artikkelikuva: The Pogues w/ The Buzzcocks @ Old Royal Naval College, Lontoo 2011 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

Artikkelikuva: The Pogues w/ The Buzzcocks @ Old Royal Naval College, Lontoo 2011 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

Lisää keikkafotoja Flickrissa!


In English: The Pogues and The Buzzcocks at Old Royal Naval College in London. Buzzcocks have never been my cup of tea but I’ve always liked The Pogues alot. Gig was The Pogues last one in this years tour, or summer tour anyway. Shane MacGowan and the rest of The Pogues didn’t let audience down. Go and see ‘em while you can. More photos from the event at my Flickr.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>