Vielä yksi ylistävä arvostelu.

Bändin biisinkirjoitustapa tuntuu kantavan hyvin hedelmää. Dessnerin veljekset (kaksoset) tekee biisiaihioita, joista Matt Berninger poimii ne, joiden kanssa hän päättää alkaa työstämään lyriikoita. Tällä kaavalla on onnistuttu tekemään jo kolme klassikoksi luonnehdittavaa albumia peräkkäin. Eipä sillä, että tätä olisi saavutettu ilman kovia henkilökohtaisia satsauksia ja pitkäjänteistä duunin painamista.

Matt Berningerin tarinoiden äärelle on helppo unohtaa itsensä. Miehen tumman puhuva baritoni soljuu rennosti ja luonnollisesti ilmassa leijuvien taustojen päällä, onnistuen omimaan kuulijan huomion ja viemään tämän lähes transsia vastaavaan tilaan. Sävelmät ja tarinat tukevat toisiaan täydellisesti, sekä kaikille instrumenteille on annettu tarpeeksi tilaa, jolloin lopputuloksena on onnistunut ja dynaaminen saundi.

Tasaisen vahvasta kokonaisuudesta on hankala löytää yhtäkään täytebiisiä, koska jokainen lunastaa oman paikkansa levyllä. Albumin vahvin kärki, mikäli sellaista voi levyltä irrottaa, löytyy biiseistä Sorrow, Bloodbuzz Ohio ja Conversation 16, joista Bloodbuzz Ohio on ensimmäinen levyltä lohkaistu sinkku. Tämän albumin pariin tullaan palaamaan vielä pitkään, kerta toisensa jälkeen.

“Sorrow found me when I was young,
Sorrow waited, sorrow won.
Sorrow that put me on the pills,
It’s in my honey it’s in my milk.”