
The Gaslight Anthem päätti julkaista Record Store Dayn kunniaksi eksklusiivisen spesiaali-seiskan. Talvisissa merkeissä vietetty marraskuinen Record Store Day jäi kuitenkin vain amerikkalaisten herkuksi. Suomessa Record Store Dayta vietettiin ensimmäistä kertaa kuluvan vuoden keväällä. Jenkeissä tuota jaloa levykauppatapahtumaa vietetään ainakin pari kertaa vuodessa. Onneksi julkaisusta kuitenkin otettiin tarpeeksi suuri painos, jotta levyjä riitti Suomeenkin asti. Bändi halusi tällä välttää Record Store Dayn yhteydessä tapahtuvaa julkaisujen ebaytymista ja hintojen räjähdysmaista nousua.
Levyn molemmat biisit on äänitetty American Slang -sessioissa. A-puolelta löytyvä Tumbling Dice on Rolling Stones -coveri, jonka originaaliversio löytyy Rollareiden arvostetulta Exile on Main St. -albumilta. On hämmentävää kuinka paljon Brian Fallonin ääni muistuttaa Mick Jaggerin ääntä kun vertaa teoksia rinnakkain. Vaikkei bändi onnistukaan coveroinnilla biisiin tuomaan oikeastaan mitään uutta, on biisivanhus kuitenkin hyvässä huomassa myös The Gaslight Anthemin kuvastossa.
B-puolen She Loves You onkin sitten tutun turvallista The Gaslight Anthemia ja jatkaa suoraan siitä mihin American Slangin päättänyt We Did It When We Were Young -biisi jäi. Rauhallisen downtempoinen biisi, jonka tyyppisiä balladeja on ripoteltu sinne tänne pitkin bändin diskografiaa. Toivottavasti bändillä on varastossa vielä enemmänkin American Slang -sessioista ylijääneitä biisejä, koska ylijäämäbiiseiksi nämä ovat erittäin kovia veisuja joista molemmat olisivat lunastaneet paikkansa myös albumin raitoina.