
Halloweenin kolkutellessa ovella on passeli hetki kurkata millaisia kujeita Kanadan psychobilly-retkue on keksinyt uudelle albumilleen. Kansikuvan ja nimikkobiisin perusteella pataan paukkuu ainakin niin maan perkeleesti, että tatuoinnit karisevat ja pomadalla taakse pyyhkäisty frisyyri menee sekaisin.
Näinkin hekumaisen ja hunajaisen äänen omaavan naislaulajan ollessa bändin keulakuvana on haastettava itsensä että pääsisi levyarviossa eteenpäin, koska kyllähän tämä levy on useammankin tekijän summa. Pystybasson bassolinjat kulkevat useampaan otteeseen sellaisia polkuja, joille artistin on turha livetilanteessa hamuta mikäli taiteellista nuottiöljyä on läikähtänyt vähänkään liikaa koneistoon.
Jos edellisellä Run For Your Life LP (2008) – albumilla bändi teki muutamia maaleja niin kyllä They All Fall Down LP:lla niitä maaleja pussitetaan reippaasti enemmän. Ennenkaikkea kuviot ovat harkitumpia ja maalit hienompia. Miihailut on jätetty vähemmälle ja päätetty keskittyä ydinosaamiseen eli vauhdikkaisiin psychobilly-biiseihin tarttuvilla sing-a-long kertseillä ja stemmoilla.
Mutta kuten kaikella hyvällä on tapana, niin tämäkin levy tulee päätökseen aivan liian pian jättäen kuulijan kuuntelemaan tylsää piiloraitaa ja neulan hakkaamista matriisiin. On taas aika kaivaa esiin kirpparilta hankittu Yöjuttu.