Tag Archives: The Murder City Devils

Murder City Devils tekee kesän

Artikkelikuva: Murder City Devils tekee kesän | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogiMikäli minun pitäisi määritellä kesä ainoastaan musiikin kautta en suinkaan kertoisi sen olevan letkeitä reggae-renkutuksia tai urbaanin musiikin festareilla esiintyvien artistien viidesti dyykattuja remixejä. En erityisesti pidä auringon paisteesta ja sen mukanaan tuomasta kuumuudesta. Pidän syksystä ja keväästä. Välivuodenajoista, jolloin luonto pysähtyy tai herää henkiin. Kuin varkain alan tiedostamaan kaiken väliaikaisuuden. Se ei tee minua surulliseksi – päinvastoin se on hyvin helpottavaa. Kehossa virtaa sähkö ja mieli on inspiroitunut.

Kesä sen sijaan aiheuttaa unettomuutta, hikoilua ja väsymystä. Pistäviä ääniä ja verestäviä silmiä joiden välittämiin ärsykkeisiin ei voi täysin luottaa. Hereillä olemisen ja nukkumisen raja tulee häilyväksi. Smackin Claude tiesi kuinka julmia valvotut unet voivat olla. Ainakin häneltä postuumisti julkaistun runokirjan nimen perusteella. Tuli vaan mieleen, koska pyörittelin sitä joskus käsissäni. Jätin sen lopulta hyllyyn.

Kesäni määritelmä kuulostaa tältä.

Katso videot!

Posted in Ajatuksia musiikista, Musiikkivideot | Tagged , , , , , , , , , | Leave a comment

The Murder City Devils

Artikkelikuva: The Murder City Devils | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogiJännittävää kuinka levy-yhtiön yksi ainut julkaisu voi jättää vääränlaisen mielikuvan koko yhtiöstä ja sen bändeistä. Sub Popille on tainnut käydä niin Nirvanan ja sen debyyttialbumin Bleachin kanssa. En ole koskaan oikein syttynyt Bleachille, koska se pitää sisällään aivan liian monta keskinkertaista biisiä ja kömpelöä melodiaa (vaikkakin levyn oikeuttaa ne pari klassikon statuksen ansaitsevaa raitaa). Siitä onkin jäänyt mielikuva Sub Popista levy-yhtiönä, joka julkaisee ainoastaan tylsää musiikkia.

Sitten kuin varkain levylautaselleni pääsi luikertelemaan The Murder City Devils. Bändin tapa esittää punkia teki välittömän vaikutuksen – eikä vähiten solisti Spencer Moodyn jyräävän laulutavan ja taustalla kirkuvien sähköurkujen vuoksi. The Murder City Devils perustettiin Seattlessa 1996 ja se hajosi vuonna 2001. Bändin julkaisutahti oli aika nopea. Viiden vuoden aikana neljä pitkäsoittoa ja seitsemän seiskaa.

Ensimmäinen pitkäsoitto The Murder City Devils LP julkaistiin vuonna 1997 Sub Popin alamerkin Die Young Stay Prettyn kautta. Yllättävän hyvin bändi oli löytänyt oman tyylinsä jo debyytillään, ottaen huomioon, että se oli ollut kasassa vasta vuoden. Luultavasti tähän on vaikuttanut aiemmin julkaistut pari singleä, mutta kuitenkin.

Debyytin seuraaja Empty Bottles Broken Hearts LP julkaistiin heti seuraavana vuonna. Levyllä koskettimet pääsivät suurempaan osaan ja bändin rivejä vahvistettiin kosketinsoittaja Leslie Hardylla. Hardy oli aiemmin soittanut bassoa Holessa. Soundista tuli eheämpi ja täyteläisempi. Tasapaino melodioiden ja sävellysten välillä löytyi – bändistä tuli kokonainen. Yhtye teki levyn tiimoilta vuoden pituisen kiertueen Etelä-Amerikkaan lämpäten mm. Pearl Jamia.

In Name and Blood LP näki päivänvalon vuonna 2000. Tämä on henkilökohtainen The Murder City Devils -suosikkini ja varmaankin helpoiten lähestyttävä albumi jos haluaa tutustua bändiin. Kaikki on kohdallaan, bändin tyyli on kehittynyt huippuunsa ja biisit ovat viimeisteltyjä. Levyn sisäkansissa on normaalien soittajafotojen tilalla (lavastetulla) rikospaikalla otetut rikospaikkakuvat soittajien kalmoista. Sisäkansilla on selvästi haettu shokkiarvoa. Biisien teemat ovat synkkiä. Ne koostuvat menetetystä rakkaudesta, kiusauksesta ja kohtalosta.

Ennen hajoamistaan vuonna 2001, The Murder City Devils ehti julkaista vielä Thelema EP:n. EP:n biisit esitteli aiempia seesteisemmän ryhmän. Spencer Moodyn mielestä tämä on yhtyeen paras julkaisu. Moody sanoo olevansa ylpeä siitä kuinka suuri ero ensimmäisen LP:n ja viimeisen EP:n biisimateriaalilla on. Ja onhan niillä. Ensimmäinen albumi soi paljon raaemmin verrattuna moniulotteisempaan Thelema -julkaisuun. Bändin viimeinen keikka äänitettiin ja kuvattiin Seattlessa. Taltiointi on julkaistu R.I.P LP:nä ja vuonna 2005 se julkaistiin myös DVD:llä.

Bändin hajoamiseen johtaneet syyt löytyvät soittajien välisistä erimielisyyksistä. Rivit kuitenkin kasattiin uudelleen vuonna 2009 ja sen jälkeen bändi onkin työstänyt uutta materiaalia. Toivottavasti tulemme kuulemaan vielä ainakin yhden The Murder City Devils -albumin.

Posted in Ajatuksia musiikista | Tagged , , , , , | Leave a comment

Kuumimmat levyhankinnat 06/10

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

The Black Keys - Brothers LP. VVR737199, 2010. Paljon hypetetty uutuus. Keltainen Jäänsärkijä.

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

Motörhead - City Kids LP. PLP28, 1980/1985. Uusintajulkaisu What's Words Worth? -livestä. Äänitetty 1978. Hietsun kirppis.

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

The Clash - Sandinista! 3LP. CBS 66363, 1980. Hollanti. Hietsun kirppis.

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

Masshysteri - Vår Del Av Stan LP. NYVÅG#121, 2008. Levykauppa Äx.

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

Dum Dum Girls - I Will Be LP. SP 840, 2010. Subpopin lutusimmat tytöt. Levykauppa Äx.

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

The Creepshow - Run For Your Life LP. PRISON 172-1, 2008. The Horrorpopsin myötä naisvokalisteilla varustettuja psychobilly-bändejä on puhjennut kuin sieniä sateella. Tämä ryhmä on kuitenkin lunastanut paikkansa, josta kielii myös solistin kaksi omaa soolojulkaisua. Keltainen Jäänsärkijä.

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

Murder City Devils - In Name And Blood LP. SP 497, 2000/2009. Hyvää melodista punkrockia Subpopilta. Combat Rock Shop.

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

The Housemartins - London 0 Hull 4 LP. 207817, 1986. Lontoolaisen indie-ryhmän debyytti. Hietsun kirppis.

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

The Cure - Disintegration 2LP. 060075324563 (7), 1989/2010. Uusintajulkaisu The Curen klassikkoalbumista. Komea gatefold-pakkaus. Combat Rock Shop.

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

The Last Shadow Puppets - The Age Of The Understatement LP. WIGLP208, 2008. Keltainen Jäänsärkijä.

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

Vivian Girls - Everything Goes Wrong LP. ITR 179, 2009. Tytsypoppia. Levykauppa Äx.

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

NOFX - Fuck The Kids 7" FAT546-7, 1996. 7":lla 13 biisiä. Levykauppa Äx.

Posted in Ajatuksia musiikista | Tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | 2 Comments