Tag Archives: The Housemartins

Frankie & The Heartstrings

Artikkelikuva: Frankie & The Heartstrings | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogiMyönnettäköön, että olen viime aikoina keskittynyt hehkuttamaan monia pääasiassa jo breikanneita artisteja. En lähtökohtaisesti halua olla mukana puhaltamassa kuplaa artistien ympärille, jotka eivät jaksa kiinnostaa enää ketään näiden käytettyä ensimmäisen viisitoistaminuuttisuutensa julkisuudessa. On silti aina yhtä tyydyttävää törmätä johonkin läpimurtonsa korvalla olevaan ryhmään, josta jaksaa innostua.

Pikaiset faktat. Vuonna 2008 perustettu sunderlandilainen yhtye soitti ensimmäisen keikkansa saman vuoden jouluna. Ensimmäiset sinkkujulkaisut saatiin vuonna 2009, joita bändi pääsi juhlistamaan kiertueella Florence & The Machinen lämppärinä! The Drumsin kauluspaitaversioksikin haukutun bändin vuosi 2010 oli kiireinen. Bändi julkaisi kolmannen sinkkunsa ja kävi purkittamassa tämän vuoden helmikuussa julkaistun Hunger -debyyttinsä. Hungerin tunnelmaan bändi on omien sanojensa mukaan hakenut vaikutteita elokuvaohjaaja David Lynchin tuotannosta.

Raikas ja jännittävä soundi. Hyvä sisäinen dynamiikka sekä selkeä oma juttu, jonka tekemisestä selvästi nautitaan. Well, we might have something here! Frankie & The Heartstrings on juuri kaikkea tätä. Bändissä iskee ennen kaikkea sen vilpittömyys sekä vahvat 80-luvun indiestä/popista haetut vaikutteet.

Posted in Ajatuksia musiikista, Musiikkivideot | Tagged , , , , , , , , , | 2 Comments

Kuumimmat levyhankinnat 06/10

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

The Black Keys - Brothers LP. VVR737199, 2010. Paljon hypetetty uutuus. Keltainen Jäänsärkijä.

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

Motörhead - City Kids LP. PLP28, 1980/1985. Uusintajulkaisu What's Words Worth? -livestä. Äänitetty 1978. Hietsun kirppis.

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

The Clash - Sandinista! 3LP. CBS 66363, 1980. Hollanti. Hietsun kirppis.

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

Masshysteri - Vår Del Av Stan LP. NYVÅG#121, 2008. Levykauppa Äx.

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

Dum Dum Girls - I Will Be LP. SP 840, 2010. Subpopin lutusimmat tytöt. Levykauppa Äx.

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

The Creepshow - Run For Your Life LP. PRISON 172-1, 2008. The Horrorpopsin myötä naisvokalisteilla varustettuja psychobilly-bändejä on puhjennut kuin sieniä sateella. Tämä ryhmä on kuitenkin lunastanut paikkansa, josta kielii myös solistin kaksi omaa soolojulkaisua. Keltainen Jäänsärkijä.

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

Murder City Devils - In Name And Blood LP. SP 497, 2000/2009. Hyvää melodista punkrockia Subpopilta. Combat Rock Shop.

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

The Housemartins - London 0 Hull 4 LP. 207817, 1986. Lontoolaisen indie-ryhmän debyytti. Hietsun kirppis.

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

The Cure - Disintegration 2LP. 060075324563 (7), 1989/2010. Uusintajulkaisu The Curen klassikkoalbumista. Komea gatefold-pakkaus. Combat Rock Shop.

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

The Last Shadow Puppets - The Age Of The Understatement LP. WIGLP208, 2008. Keltainen Jäänsärkijä.

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

Vivian Girls - Everything Goes Wrong LP. ITR 179, 2009. Tytsypoppia. Levykauppa Äx.

Artikkelikuva: Kuumimmat levyhankinnat 06/10 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

NOFX - Fuck The Kids 7" FAT546-7, 1996. 7":lla 13 biisiä. Levykauppa Äx.

Posted in Ajatuksia musiikista | Tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | 2 Comments