Tag Archives: The Clash

Jimmy Cliff – Sacred Fire 12″ EP

Artikkelikuva: Jimmy Cliff   Sacred Fire 12 EP | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi
Helsingissä on myrskynnyt joulupäivästä lähtien vaihtelevasti. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Tapaninpäivänä viranomaistiedote suositteli jo pysyttelemistä sisätiloissa tuulen mukaan tarttuneiden objektien vuoksi. No, kiusaus poistua kotoa ei ollut kovin suuri muutenkaan sunnuntaisen jouludiskoteekin jäljiltä. Juotavat lahjat on tarkoitettu juotaviksi.

Ehdin vielä ennen pyhiä käydä hakemassa Jimmy Cliffin Sacred Fire EP:n äxästä. Kiinnostavintahan levyssä on Jimmy Cliffin yhteistyökuvio Rancidin Tim Armstrongin kanssa ja punk-biiseistä reggaeksi käännetyt coverit. Puhtaasti Cliffin käsialaa olevia biisejä löytyy levyltä ainostaan kahden raidan verran. World Upside Down ja Ship Is Sailing ovat molemmat tuon entisen Harder They Come -starbon sieluntuotoksia. Loistavia raitoja kumpikin.

Vähintään yhtä pitkän korren vetävät myös kiekon lainabiisit. The Clashin Guns of Brixton, Rancidin Ruby Soho ja Bob Dylanin A Hard Rain’s A-Gonna Fall toimivat täysin päinvastaisesti kuin valtion rautateiden tiedotus poikkeustilanteissa. Aivan helvetin hyvin siis.

Ohessa vielä pari Youtubesta löytyvää rantua.


In English: Jimmy Cliffs brand new Sacred Fire EP is recorded in collaboration with Rancids Tim Armstrong. Sounds as great as reggae used to sound.

Posted in Ajatuksia musiikista, Arviot | Tagged , , , , , , , | Leave a comment

Jimmy Cliff löi hynttyyt yhteen Tim Armstrongin kanssa

Artikkelikuva: Jimmy Cliff löi hynttyyt yhteen Tim Armstrongin kanssa | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi
Kyllä vain, reggae-legenda Jimmy Cliff työstää uutta albumiaan yhteistyössä Rancidin Tim Armstrongin kanssa. Albumi on näillä näkymin tulossa 2012 alussa, mutta vielä sitä ennen on luvassa EP tämän vuoden marraskuussa. Odotan kumpaakin julkaisua suurella mielenkiinnolla.

On hyvin todennäköistä, että EP tule sisältämään Jimmy Cliffin äskettäin julkaiseman coverin The Clashin Guns of Brixtonista.

Kuuntele biisi!


In English: Stop the press! Jimmy Cliff and Rancids Tim Armstrong announced that they are working together with Cliffs upcoming album. Release date is set at somewhere early next year but before that there’s EP on its way at november this year.

Posted in Uutiset | Tagged , , , , | Leave a comment

Atom Heart

Joskus edellisen vuoden puolella sivusin Mars Undergroundin yhteydessä lyhyesti Atom Heartia. Kyseessä on siinä määrin valloittava bändi, että haluan esitellä sitä enemmänkin.

Hapokkaan 90-luvun puolivälin tietämissä aktiivivuosiaan eläneen bändin soittajista löytyy samoja heppuja kuin kulttimainetta nauttivien Klimaxin ja Fucking Worldin riveistä. Bändin tuotanto kattaa yhden splitin ja parin satunnaisella kokoelmalla esiintymisen lisäksi parikin bändin nimen alla julkaistua äänitettä. Vaikkei diskografian pituus kahta julkaisua pidempi olekaan, voidaan näitä pitää silti hyvänä saavutuksena 90-luvulla marginaalissa porskuttaneelta alternative-bändiltä. Tai mihin lokeroon bändin haluaakaan sijoittaa. Energisellä ja hyvällä meiningillä soitettua punkiin vivahtavaa rockia joka tapauksessa.

Vuonna 1997 julkaistu On the Radio EP sisältää viiden biisin verran atomikkaan sydämekästä rockia. Levyltä löytyy pari henkilökohtaista Atom Heart -suosikkianikin. Ensimmäinen on tietysti levyn The Clashin tuntuinen nimikkobiisi On the Radio ja toinen on rinta rottingilla esitetty Cyndi Lauper -coveri She Bop.

EP sai seurakseen heti seuraavana vuonna bändin ainoaksi jääneen Large Size, Big Noise -kokopitkän. Voin vilpittömästi sanoa ääneen, ettei tuolle albumille ole löytänyt tietään yksikään huti- tai täytebiisi. All killers, no fillers. Levyn avaavasta Front Desk Boysta on tehty myös mässy D.I.Y. -henkinen musiikkivideo. Suosittelen jäljittämään kyseisen levyn kauniisiin kätösiin, koska levyn tulisi kuulua jokaisen punk-diggarin peruskatalogiin. Levyjä pyörii aika usein myytävänä Huuto.netissa ja mutuilisin, että niitä on vielä saatavilla jostain ihan lyömättömänäkin.

Bändi hajosi vuonna 2000. Lisätietoja bändin vaiheista voi löytyää Klimaxin -verkkosivuilta ja finnmusic.netista.

Katso videot!

Posted in Ajatuksia musiikista | Tagged , , , , , , , , , , , | Leave a comment