
Särkyneet on äskettäin julkaissut debyyttiseiskansa Combat Rock Industryn kautta. Tyylikseen bändi ilmoittaa Karkkiautomaatin ja The Nervesin hengessä soitetun spurgupopin. En ole koskaan lämmennyt karkkiautomaateille tai juustopäille, mutta taustaryhmän muiden bändien lukeutuessa kotimaisen punkrockin kärkinimiin, pystyin tuudittautumaan tietoon siitä ettei tätä voi olla vedetty läskiksi.
The Nerves vertaus on tavallaan hyvinkin osuva, koska yhtyeen soinnista löytyy paljon samaa. Se on kuitenkin vasta puoli totuutta, koska biiseissä on kuultavissa selviä kaikuja myös musiikkiperimämme pyhimmästä – vanhasta iskelmästä. Mikäpä muukaan voisi olla parempi valinta soundin lisämausteeksi kuin asuntolan putkiradiosta aamuisin iskelminä soineet tarinat metsien Suomesta. Tarinoita maasta, jossa kateus voittaa kiihkonkin.
Levyn avaava Huono Nainen on levyn materiaalista selvästi paras valinta A-puoleksi. Surullinen teksti menetetystä rakkaudesta yhdistettynä menevään voimapop -taustaan. Mikäli omistaisin jukeboksin kuuluisi raita ehdottomasti sinne, paha tästä on muuta sanoa.
B-puolen aloittava Älä Vielä Luovuta on selvästi Huonoa Naista alakuloisempi raita. Biisi luottaa pitkälti rullaavaan bassokuvioon ja sen päälle viskottuihin riffeihin. Hieno biisi, mutta ehkä tämän olisi voinut antaa vielä hetken muhia. Oikeat palasethan tässä olisi selkeästi ollut enempäänkin hieman toisenlaisella laulusovituksella. Ei biisiä silti voi huonoksi sanoa skeptisinkään kuulija, yli riman tällä mennään helposti.
Levyn päättävä Kun Sä Tajuat Sen on coveri The Nervesin “When You Find Out” -biisistä. Erittäin onnistunut käännös. Se on myös raita, jossa solistin koko ääniala tulee rohkeasti esiin hieman jopa Vicky Rostimaiseen tapaan. Vastaavanlaista rohkeaa ja vahvaa äänenkäyttöä toivoisi olevan enemmän läsnä muillakin raidoilla.
Vahva avaus. Toivottavasti jatkoa seuraa.