Jännittävää kuinka levy-yhtiön yksi ainut julkaisu voi jättää vääränlaisen mielikuvan koko yhtiöstä ja sen bändeistä. Sub Popille on tainnut käydä niin Nirvanan ja sen debyyttialbumin Bleachin kanssa. En ole koskaan oikein syttynyt Bleachille, koska se pitää sisällään aivan liian monta keskinkertaista biisiä ja kömpelöä melodiaa (vaikkakin levyn oikeuttaa ne pari klassikon statuksen ansaitsevaa raitaa). Siitä onkin jäänyt mielikuva Sub Popista levy-yhtiönä, joka julkaisee ainoastaan tylsää musiikkia.
Sitten kuin varkain levylautaselleni pääsi luikertelemaan The Murder City Devils. Bändin tapa esittää punkia teki välittömän vaikutuksen – eikä vähiten solisti Spencer Moodyn jyräävän laulutavan ja taustalla kirkuvien sähköurkujen vuoksi. The Murder City Devils perustettiin Seattlessa 1996 ja se hajosi vuonna 2001. Bändin julkaisutahti oli aika nopea. Viiden vuoden aikana neljä pitkäsoittoa ja seitsemän seiskaa.
Ensimmäinen pitkäsoitto The Murder City Devils LP julkaistiin vuonna 1997 Sub Popin alamerkin Die Young Stay Prettyn kautta. Yllättävän hyvin bändi oli löytänyt oman tyylinsä jo debyytillään, ottaen huomioon, että se oli ollut kasassa vasta vuoden. Luultavasti tähän on vaikuttanut aiemmin julkaistut pari singleä, mutta kuitenkin.
Debyytin seuraaja Empty Bottles Broken Hearts LP julkaistiin heti seuraavana vuonna. Levyllä koskettimet pääsivät suurempaan osaan ja bändin rivejä vahvistettiin kosketinsoittaja Leslie Hardylla. Hardy oli aiemmin soittanut bassoa Holessa. Soundista tuli eheämpi ja täyteläisempi. Tasapaino melodioiden ja sävellysten välillä löytyi – bändistä tuli kokonainen. Yhtye teki levyn tiimoilta vuoden pituisen kiertueen Etelä-Amerikkaan lämpäten mm. Pearl Jamia.
In Name and Blood LP näki päivänvalon vuonna 2000. Tämä on henkilökohtainen The Murder City Devils -suosikkini ja varmaankin helpoiten lähestyttävä albumi jos haluaa tutustua bändiin. Kaikki on kohdallaan, bändin tyyli on kehittynyt huippuunsa ja biisit ovat viimeisteltyjä. Levyn sisäkansissa on normaalien soittajafotojen tilalla (lavastetulla) rikospaikalla otetut rikospaikkakuvat soittajien kalmoista. Sisäkansilla on selvästi haettu shokkiarvoa. Biisien teemat ovat synkkiä. Ne koostuvat menetetystä rakkaudesta, kiusauksesta ja kohtalosta.
Ennen hajoamistaan vuonna 2001, The Murder City Devils ehti julkaista vielä Thelema EP:n. EP:n biisit esitteli aiempia seesteisemmän ryhmän. Spencer Moodyn mielestä tämä on yhtyeen paras julkaisu. Moody sanoo olevansa ylpeä siitä kuinka suuri ero ensimmäisen LP:n ja viimeisen EP:n biisimateriaalilla on. Ja onhan niillä. Ensimmäinen albumi soi paljon raaemmin verrattuna moniulotteisempaan Thelema -julkaisuun. Bändin viimeinen keikka äänitettiin ja kuvattiin Seattlessa. Taltiointi on julkaistu R.I.P LP:nä ja vuonna 2005 se julkaistiin myös DVD:llä.
Bändin hajoamiseen johtaneet syyt löytyvät soittajien välisistä erimielisyyksistä. Rivit kuitenkin kasattiin uudelleen vuonna 2009 ja sen jälkeen bändi onkin työstänyt uutta materiaalia. Toivottavasti tulemme kuulemaan vielä ainakin yhden The Murder City Devils -albumin.
Powerpopilla terästettyä 77′ punkia läiskivää The Cute Lepersia voi hyvällä omallatunnolla sanoa yhdeksi tämän hetken brittiläsimmäksi jenkkibändiksi. Törmäsin bändiin tai pikemminkin sen nokkamieheen Steve E. Nixiin taannoisessa Record Collector -lehden keräilijäprofiilissa. Sama heppu löytyy myös minulle tuntemattoman The Briefsin nekusta.
