KPO PUNX -tyttökalenteri 2012

Edellisen vuoden, eli vuoden 2011, seinäkalenterin jumittaessa vielä tammikuun puolella joulukuun kohdalla alkoi alitajunnassani kytemään paniikki kalenterittomasta karkausvuodesta. Edellisenä vuonnahan Kallio Rolling Rainbow tarjosi kahdentoista kuukauden edestä lavastettuja perheväkivaltakuvia, pääosassa Rainbowit itse. Hitusen raskaahkosta aiheesta huolimatta kalenteri meni tietääkseni ihan hyvin kaupaksi ja tulot hyväntekeväisyyteen.

Hieman myöhässä, mutta kuitenkin, tammikuun puolella myyntiin tuli KPO Punx -tyttökalenteri 2012. Koska suonissani virtaa kirpeä savolainen setämies-veri niin olin vereni velvoittama lunastamaan tämän kansallisaarteen majani seinälle. (Toistaiseksi vielä pankin omistaman majan, jos tarkkoja ollaan.)

Mikäli kiinnostuit, ja ihan varmasti kiinnostuit, niin kalenteria saa ostettua Punk in Finland -keskustelufoorumin kautta suoraan sen tekijöiltä. Vaatii siis hieman ylimääräistä effortia saada kalenteri seinälle, mutta eihän kukaan vakavissaan luullutkaan, että näitä olisi myynnissä jokaisessa euromarketissa kautta maan. Joku roti.

Artikkelikuva: KPO PUNX  tyttökalenteri 2012 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

Tänä vuonna tämä kuuluu jokaisen herrasmiehen ja poikamiestytön seinälle. I approve.

In English: Girls from Kuopio (Finland) made something special for us this year. It is all finnish but maybe you should grab one for sake of solidarity, or something. If you are interested you can go after one at Punk in Finland -BBS.

Cigarette Crossfire + Mastodontti + Särkyneet @ Lepakkomies 21.10.2010

Kahta monologia muistuttavia dialogeja, teipattuja silmälaseja, rumpukingejä, ratikkakuskeja, levykauppiaita, lepakkomiehiä, missattuja bändejä, värttinään tuikattuja sormia, sarkastisia baarimikkoja, takakireitä käntynvääntäjiä ja humalassa holtittomasti lentäviä lintuja. Näistä oli syksyisen Kallion punkbileet tehty. Paikkana Lepakkomies.

Raskasta ja metallivaikutteista hardcorea soittanut Cigarette Crossfire meni puolittain ohi. Nappasin bändistä kuitenkin pari kuvaa.

Artikkelikuva: Cigarette Crossfire + Mastodontti + Särkyneet @ Lepakkomies 21.10.2010 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi Artikkelikuva: Cigarette Crossfire + Mastodontti + Särkyneet @ Lepakkomies 21.10.2010 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

Mastodontti on nelihenkinen punk/hardcore -bändi Sulkavalta. Neljästä savolais-jannusta koostuva kokoonpano veti elämöintinsä ohessa vielä oikein kipakan lavashown, joka jätti varjoonsa useimmat aikalaisensa ja kollegansa. Tykkäsin kovasti ja hankin bändin Kyse On Ihmisestä -MCD:n tarkempaa tutkiskelua varten. Pureskelen plätyn auki myöhemmin. Kannattaa tutustua bändin MySpace -biiseihin!

Artikkelikuva: Cigarette Crossfire + Mastodontti + Särkyneet @ Lepakkomies 21.10.2010 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi
Artikkelikuva: Cigarette Crossfire + Mastodontti + Särkyneet @ Lepakkomies 21.10.2010 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

Oli hienoa kuulla laajempi otos Särkyneiden materiaalista, koska bändin s/t 7″ on harmillisen lyhyt kolmen biisin pituudessaan. Ja kyllähän bändiltä löytyi ainakin kaljakassillisen verran hittejä, jotka kannattaa mennä tsekkaamaan keikalle mikäli mahdollisuus sellaiseen tarjoutuu. Laulaja PrinseBa yllätti siroutensa lisäksi myös pelaamalla kakkoskitaristin paikkaa. Keikalta on kuvattu suht’ hyvälaatuista videomatskua.

Artikkelikuva: Cigarette Crossfire + Mastodontti + Särkyneet @ Lepakkomies 21.10.2010 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

Video: Helsinki, Lepakkomies, 21.10.2010.

Video: Tampere, Vastavirta, 15.09.2010.

Katso loput keikkakuvat Flickrista!