Rob Coffinshaker ei yritä piiloutua soolotuotannossaan aliaksien taakse vaan omii julkeasti emobändinsä The Coffinshakersin imagon ja brändin itselleen. En kuitenkaan halua tuomita tai paheksua häntä, koska onhan Rob Coffinshaker hitosti kuvaavampi ja osuvampi taiteilijanimi kuin Robert Fjällsby.
Ja pitkäänhän Rob onkin jo jaksanut kertoilla tarinoita kuolleista elävistä, herkutella hauta-arkuilla ja tanssia vampyyrien haudoilla. The Coffinshakersin historia nimittäin ulottuu aina tuonne jonnekin 1990 -luvun puoliväliin, josta lähtien yhtye on julkaissut paksun nipun seiskoja ja kolme pitkäsoittoa. No okei, saattaa niistä osa olla virallisemmin silmäiltynä myös MCD/MLP -formaatia.
Rob polkaisi varsinaisen soolouransa käyntiin 2000 -luvun alkupuoliskolta ja hän on tähän mennessä ehtinyt purkittaa kolme EP:ta, joista nyt siis sulan alla viimeisin eli Dark Rollin’ Skies. Mies on myös keikkaillut suomessa ahkerasti, joista tietääkseni/muistaakseni viimeisin kerta ajoittuu noin vuoden päähän Psychorama Psychobilly & Burlesque 2010 festareille. Joku pallohame-pirkko tai mutkatukka-make tarkentokoon mikäli menin pahasti metsään.
Dark Rollin’ Skies on neljä biisiä sisältävä EP, jonka kannessa on piirros kapeakasvoisesta ja kalpeaihoisesta Rob Coffinshakerista. Takakannessa hän kävelee kitaraa kantaen pitkin puiden ympäröimää kosteaa metsätietä, jonka taivaalta harvasti heijastavat auringonsäteet saavat kiiltämään. Metsässä varjot ovat jo laskeutuneet. Hänellä on yllään kapea musta puku, aurinkolasit ja hiuksissa pomadaa.
Kuvitellaan.
Pimeä ja rapistunut puutalo iäkkään kuusiaidan takana. Pihaan käydään tumman ja vähän ruosteisen takorautaportin kautta. Villiintyneessä pihapiirissä haisee lahoava puu ja home, yläkerran ikkuna on irronnut tulipalon yhteydessä. Maassa on sateen sotkema nokea, sää olisi otollinen omenavarkaille.
Takapihalta aukeaa hieman alaspäin viettävä näkymä hoitamattomalle pellolle, josta tarttuu kenkiin savea ja multaa. Kilometrin päässä pellon takana nousee kirkon kellotorni, jonka katolla on kiinni risti. Joskus talo oli asuttu, mutta nyt se on ollut autio jo pitkään. Kukaan ei enää muista mitä tapahtui, eikä milloin tapahtui.
Olen varma, että Dark Rollin’ Skies EP pääsee lähelle totuutta, tapahtumien ytimeen. EP:n alakuloiset biisit ovat kuin luotuja soimaan kadotetuksi tuomitun putkiradiosta, lopun aikojen aattona. Toimikoon tarinat silminämme ja laulut korvinamme. Horror country, that’s what I call it.
Tuvan ilma on tunkkainen, jopa raskasta hengittää. Naulakossa roikkuu sarkahousut joihin on kiinnitetty vaalean ruskeat henkselit. Mies juo pöydän ääressä akvaviittia ja silmät verestävät punaisina. Hänellä on päällään liian kauan pidetty luonnonvalkoinen kerrasto ja hiukset ovat rasvaiset. Iho kiiltää likaisuuttaan. Olohuoneen lattialla makaa liikkumaton hahmo, jonka ikää tai sukupuolta on mahdotonta määrittää. Asunnossa leijailee veren ja savun hajun kuvottava katku.
Totuus löytyy tuolta jostain – mielikuvituksen ja levyn rainojen välistä.
In English: Review of Rob Coffinshakers third EP. Dark Rollin’ Skies they call it. As record plays on there is only very little doubt that horror country can get any better. Very authentic sound and great songs. Definitely worth checking out if you are into early Johnny Cash or rockabilly/psychobilly.
