Ei, tämä ei ole keikka-arvio ja kuinka se sitä voisikaan olla kun herra esiintyy Korjaamolla vasta tulevana torstaina. Voisin tietysti tämänkin kirjoittamiseen kuluvalla energialla tehdä jonkun yleiskäyttöisen asiakirjapohjan keikka-arvioille ja täyttää siihen aina jälkikäteen hyvältä kuulostavia adjektiiveja, mutta se taitaisi mennä jo liian ammattimaiseksi? Hmm.
En ole tunnustautunut kovin suureksi Peter Dohertyn soolotuotannon digaajaksi. Eikä sitä soolomateriaalia ole kyllä haitallisen paljon tullutkaan. Viimeisin ja ainoa kokopitkä on yli kolme vuotta sitten julkaistu Grace/Wastelands LP.
Muistan kun se julkaistiin. Se viihtyi suht pitkään silloisen mp3 -soittimeni soittolistalla. Kuuntelin levyä usein kolmosen raitiovaunussa matkalla kotiin. Seurasin ikkunasta Mannerheimintiellä liikkuvia ihmisiä, sitä kuinka he kävelivät kadulla ja kuinka he ylittivät suojateitä pieninä parvina. Levy oli hyvä vastakohta libidon liikevoimalla liikkuvalle keväiselle kaupungille ja sen tuhansille liikaa paljastaville minihameille.
Jostain syystä levy jätti jälkeensä pahan jälkimaun. Väsymyksen ja toistuvasti pari pykälää liian hiljaisen äänenvoimakkuuden. Molemmat vituttavat. Kun kuuntelen levyä nyt, kuulostaa se paria suvantokohtaa lukuun ottamatta hyvältä, keskivertoa paremmalta.
Ehkäpä minun olisi pitänyt matkustaa koko reitti loppuun sen sijaan että hankkiuduin kuulokkeistani eroon heti kotipysäkilläni. Go figure.
Moderni Elämä valittiin loppuvuodesta yhdeksi bändiksi Rumban ja YleX:n Tulevaisuuden Tusinaan. Ei ollenkaan huono meriitti päästä osaksi tuota nippua. 
No kyllä vain! Vaikkei 
Ydinperheen työmiescore tuntuu putoilevan jengille varsin hyvin. Parin viimevuotisen seiskan jälkeen bändiltä tuli vihdoinkin monien odottama täyspitkä. Eponyymisti nimetty kiekko jatkaa samoilla linjoilla kuin edeltäjänsäkin. Töissä mennään vaikka kyrpä kasvaa otsassa ja pomo vituttaa. Ydinperhe on raikkainta hardcorea jota Suomessa on hetkeen julkaistu.
Kehitysvammaisista koostuva Pertti Kurikan Nimipäivät on ollut framilla koko vuoden. On ollut elokuvaa, C-kasettia, linnanjuhlaa ja nyt loppuvuodesta Osaa Eläimetkin Pieree 7″. Kassut ja leffat on jäänyt tsekkaamatta ja T-paidoissakin löytyy, joten niistä en tiedä. Kuuden biisin pituinen 7″ kuitenkin puhuttelee! Miekkoset laittavat rohkeasti itsensä likoon ja tuloksena on asenteellisinta punkia jota näillä main koskaan on kuultu. Pakko digata, täpönderillä.
Naisnelikon muodostama The Splits yllättyi omien sanojensa mukaan itsekin 
Särkyneet sai 
Listan outolintu on Slussenanalysin 
The Valkyriansin cover-albumi eli Punkrocksteady LP ei ehkä ole ihan niin kunnianhimoinen kuin edeltäjänsä Beat of Our Street, mutta huono se ei ainakaan ole. Bändi soittaa omalla tyylillään läpi punk-kuvastosta löytyviä suosikkejaan. Hyvällä maulla valitut ja sovitetut biisit jaksavat viihdyttää kerta toisensa jälkeen.
Hyvät naiset ja herrat, Kakka-Hätä seitsemänkymmentä seitsemän. Näillä sanoin alkaa vuoden kovin, ja myös esittäjänsä viimeiseksi jäänyt, kokopitkä. Kirjoitin levystä ihan äskettäin, joten en enempiä jaksa siitä turista. Paitsi, että levyltä löytyvä The Rats -käännös on aivan saatanan kova. Tsekatkaa