Tag Archives: Indie

Dum Dum Girls – Only in Dreams LP

Artikkelikuva: Dum Dum Girls   Only in Dreams LP | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi
Kaikki varmaan muistavat koulustaan tyttöjä, joissa oli jotain tavattoman lumoavaa, mutta silti he imitoivat ja luovivat koulunsa läpi muun harmaan massan mukana. Lukiossa he ehkä pakenivat hiustensa taakse, kunnes yliopistossa persoonansa löytymisen kautta he vihdoin uskaltautuvat ulos kuorestaan. Kuvitellut vajaavaisuudet osoittautuvatkin vahvuuksiksi ja suhde erilaisuuteen kääntyi päälaelleen. Maailma nimittäin toimii aika eri tavalla kuin pakkolaitosten opettama nokkimisjärjestys. Heh, olipas angstinen toteamus.

Tällaisia ajatuksia herää kun kuuntelee Dum Dum Girlsien vokalisti Dee Deeta. Laulajattaren selvästi määrätietoisempi olemus sai tarkistamaan internettejä myöten onko kyseessä sama kuin edellisellä I Will Be LP:lla vaikuttanut henkilö. Onhan se. Myös bändi on esillä aiempaa enemmän ja Dum Dum Soundi tuikkii kirkkaampana kuin koskaan. Ihan oikea bändilevy siis. Kovin murheellisesta maasta albumi on onnistuttu kasvattamaan. Suurin osa biiseistä on kirjoitettu terapiatyyppisenä prosessina yhden kuukauden aikana Dee Deen äidin pois menon jälkeen.

Sävellyksistä tulee monissa kohdin mieleen The Pipettesin ensimmäinen (ja paras) We Are the Pipettes -pitkäsoitto. Dum Dum Girlsien tatsi on vaan melankolisempi ja vähemmän…ehm tyrkky. Noh, ovathan ne toki kaksi täysin erilaista bändiäkin. Popin kustannuksella bändi ei kuitenkaan synkistele vaan garagesti rämisevä indiepop soljuu eteenpäin vaivattomasti.

En oikeastaan keksi parempaakaan previkkaa, joka tiivistäisi albumin paremmin kuin Bedroom Eyes ja siitä tehty musiikkivideo.


In English: Review of Dum Dum Girls Only in Deams LP. Sleepy garagepopish melodies and Dee Dees intent vocals made me think if she’s a same singer than in bands previous album. Yes she is! Take a listen and watch the Bedroom Eyes music video.

Posted in Ajatuksia musiikista, Arviot, Musiikkivideot | Tagged , , , , , | 2 Comments

Top 5: Metro-aiheiset biisit

Artikkelikuva: Top 5: Metro aiheiset biisit | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi
Onko bissepunkki puraissut ja aiheuttanut kamalan syyhyn? Oletko kahden vaiheilla – himaan vai kuppilaan? Allekirjoittanut tarjoaa paremman tavan viettää perjantai-iltaa. Metro-aiheiset biisit Top 5. Olkaa hyvät.

Metropolialueen ulkopuolella syntyneenä ja varttuneena metroissa ja raitiovaunuissa on aina ollut jotain tavattoman kiehtovaa. Julkiset kulkuvälineet ovat innoittaneet myös bändejä ja lauluntekijöitä aina tuolta jostain 30-luvulta lähtien. Metro-aiheisten biisien paikantaminen on sikäli haastavaa, että tässäkin tapauksessa rakkaalla lapsella on niin monta nimeä. Jenkeille se on subway, briteille tube ja meille eurooppalaisille ihan vaan metro tai underground.

Pakkaa sekoittaa lisäksi se, että englanninkielinen junaa tarkoittava train tarkoittaa kontekstista riippuen myös metrojunaa.

Mutta kyllähän näitä löytyi kun ryhtyi miettimään, jopa kahden listan tarpeiksi. Eikä tarvinnut mennä edes merta, eli omaa levyhyllyä, edemmäksi kalaan.

5. Tom Waits – Downtown Train

Waitsin 80-luvun puolivälissä levyttämä biisi löytyy miehen Rain Dogs -albumilta. Biisiä on coveroinut myös Metallica-yhteistyöllään paljon puhuttava Lou Reed.

4. Cock Sparrer – Last Train to Dagenham

Biisi löytyy Cock Sparrerin 1994 julkaisemalta Guilty as Charged -albumilta. Samalta kiekolta löytyy kasapäin myös muita Sparrer -hittejä.

3. Joose Keskitalo – Asematunnelissa

Joose Keskitalo on listan ainoa kotimaista metrokalustoa edustava artisti. Pakkohan tästä Asematunneli -kuvauksesta on digata. Biisi löytyy Keskitalon 2009 julkaisemalta Kaupungit puristuvat puristimissa -albumilta.

2. Berlin – Metro

Nyt lipsahdetaan hetkeksi synapop -osastolle. Tälle samalla sijalle kelpaisi yhtä hyvin myös kotimaisen I Walk the Linen cover-versio, mutta kipaleen ollessa linkkauksen ulottumattomissa alkuperäisellä mennään. Bändinä Berlin ei kovinkaan tuttu, mutta hieno hopean arvoinen kipale siitä huolimatta. Sipale löytyy Berlinin 1982 julkaisemlta Pleasure Victim -albumilta.

1. The Jam – Down in Tube Station at the Midnight

Biiseistä voittajaksi valikoitui The Jamin Down in Tube Station at the Midnight. Paul Weller ja keskiuran aikainen The Jam. Puhuttelee. Alunperin biisi julkaistiin vuonna 1978 All Mod Cons -albumilla.

Jäikö suosikkibiisisi uupumaan tai jurppiiko biisivalinnat muuten vaan? Kerro ihmeessä!


In English: Top 5 songs about metro/tube/subway trains claimed by me. Hits or misses? Feel free to shrare your thoughts!

Posted in Ajatuksia musiikista, Musiikkivideot | Tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , | 2 Comments

Pulp – Different Class LP

Artikkelikuva: Pulp   Different Class LP | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi
Pulpin 1995 julkaistusta läpimurtoalbumista on odotettu uusintajulkaisua todella pitkään. Se on täällä tänään. Siis vinyylillä.

Music on Vinylin arvokkaasti pakkaama klassikkoalbumi on saanut arvoisensa kohtelun. Ei siis mitään yllättävää koska en ole törmännyt yhteenkään Music on Vinyl -julkaisuun joka olisi onnistuttu paskomaan tavalla tai toisella. Olin vuosi sitten lähellä hommata albumin käytettynä Discogsista, mutta hinnan ollessa jossain sadan euron yläpuolella jätin lisäämättä tuotteen ostoskoriin. Kyllä, yli sata euroa on liikaa tästä levystä niin paljon kun siitä digaankin.

Tuona monestakin asiasta muistettavana vuonna 1995 en ollut kiinnostunut vallitsevasta brittipop-aallosta. Saati jääkiekosta. Vuosia myöhemmin eksyin The Jamin, Paul Wellerin ja Merc -katalogien myötävaikutusesta tutustumaan myös uudempaan kamaan. Käytännössähän tuo ns. uudempi kama käsite mod-viitekehykseen laitettuna tarkoittaa 90-luvun brittipop-bändejä, jotka oli puettu kiireestä kantapäähän Mercin kuteilla. Samat naamat tietysti poseerasi mannekiineina katalogeissa. Vähän myöhemmin perinteiset brittiläiset vaatebrändit kiinalaistuivat, menettivät laatunsa, Merc haki segmenttinsä uudestaan (ties miksi) ja koko brittimuoti räjäytettiin laaduttomine look-a-likeineen maakuntien henkkamaukoille. End of an era.

Pahoittelen rönsyilyäni.

Pulpin Different Class LP on ajan saatossa onnistunut pitämään indiytensä. Ehkä juuri siksi se onkin iki-suosikkini brittipop-albumeista heti Oasiksen (What’s the Story) Morning Glory? LP:n jälkeen. Albumi on salaperäinen ja sen raidoilta välittyy jotain jännittävää ja uutta. Jotain hyvällä tavalla ysäriä. Se on cool britannian kliimaksi ja brittipop-estetiikan huipentuma bändin ulkomusiikillisia avuja myöten.

Mikäli olet tätä albumia vajaa suosittelen visiittiä hyvin varustettuun levykauppaan. Levyä löytyy Helsingistä ainakin Stupidolta, mutta en myöskään kiistä etteikö sitä löytyisi myös perinteisemmistä some-selibaatissa elävien levykauppojen laareista. Kannattaa kuitenkin pitää kiirettä, ottakaa sanani.


In English: Yet another great reissue from Music on Vinyl -label. Originally released in 1995, Pulps breakthrough album is my all time favourite britpop album right after (What’s the Story) Morning Glory? LP by Oasis. There is very special, exciting and stylish feeling at the album and I think it is main reason why it’s keep its ground through the time so well.

Posted in Ajatuksia musiikista, Arviot, Musiikkivideot | Tagged , , , , , , , , , | Leave a comment