
Relentless – It Falls Apart LP. Punkrockia ja rockabillyä yhdisteleviä bändejä ei Suomesta löydy kiusaksi asti. Siksi olikin virkistävää bongata joensuulaisen Relentlessin debyytti LP, jolla kyseisiä musiikkityylejä yhdistetään erittäin onnistuneesti. Iso kiitos Piparnakkelille vinkkauksesta. Taidokasta ja melodista musisointia, jonka äänimiljöö tuo mieleen I Walk The Linen Desolation Street -albumin. Keltainen Jäänsärkijä.

Fake Problems – Real Ghosts Caught On Tape LP. Halusin tykätä tästä albumista ihan oikeasti. Laulajan äänessä on vaan edelleen sellaista sointia, että ei vaan yksinkertaisesti pysty. Ei kykene. Kehitystä edelliseen albumiin kuitenkin on tapahtunut. Pahimmat laulumaneerit on hiottu pois, mutta silti ne pilkistää ajoittaen muistuttaen olemassaolostaan. Soitannollisestihan tämä on erittäin kovaa kamaa, mutta hieman liian nössöindietä punkiksi. Combat Rock Shop.

Zero Boys – Vicious Circle LP. Zero Boys on hieman vähemmälle huomiolle jäänyt hardcore-yhtye. Hieman dramatisoiden myös olosuhteiden uhri. Bändin kotipaikka Indianapolis kun on hieman liian kaukana itä -ja länsirannikoista, joissa hardcore pääasiassa tuli suosioon sen syntyaikoina 1982. Zero Boys on kuitenkin hyvinkin kovanyrkkistä punkia, joka todistaa hardcorea soitetun myös New Yorkin ja Los Angelesin ulkopuolella. Combat Rock Shop.

Sleigh Bells – Treats LP. Sleigh Bellsin debyytti hienona kuvalevynä. Itseasiassa tästä ei vinyylinä ole “normaalipainosta” olemassakaan, joten kuvalevy on ainoa vaihtoehto mikäli albumin hyllyynsä vinyylimuodossa haluaa. Ja kukapa ei haluaisi. Tätä aiemmin jo hehkuttelinkin ja oli aika siirtyä sanoista tekoihin eli kantaa levy levykaupasta kotiin. Haters gonna hate, mutta meikäläinen digaa. Keltainen Jäänsärkijä.





