Vånna Inget – Allvar LP

Artikkelikuva: Vånna Inget   Allvar LP | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi
Ruotsalainen Vånna Inget voisi hyvin olla umeålaisen Ny Våg -levy-yhtiön bändejä. Siksi olikin hieman yllättävää kun takakannesta lafkaksi paljastui useimmiten paljon hardcorempaa kamaa julkaiseva P. Trash. Tuntemattomia ovat ruotsi-punkkareiden tiet (onhan ne sitä kyllä kaikkialla muuallakin).

Nykyisistä bändeistä Vånna Inget on lähimpänä Invasionenia ja Masshysteria – ruotsalaisen punkin uutta popahtavaa sointia. Ryppyotsaisimille punk-diggarille nämä selkeisiin melodioihin ja julkeisiin pop-koukkuihin tukevat bändin ovat liian lässyä paskaa. Vaikka omasta otsikostani ns. sibeliukset löytyvätkin niin en onnekseni lukeudu siihen ryhmään.

Allvar LP on punkilla murrettuja pop-biisejä ja kesäyön makeassa tuoksussa pilkun jälkeen kumottuja siivuja Skåne Akvavitia. Niiden kutsusta on vaikea kieltäytyä. Aarteeni, juokaamme likööri!

Vaikka uusien kuuntelua vaille jääneiden levyjen läjä hyllyssäni kasvaa ja tiedän, että minun pitäisi siirtyä jo eteenpäin niin en mahda itselleni mitään. Käännän levyn A-puolen vielä kerran soimaan. Täydellistä.

Katso video ja bongaa neuvostoliittofarkut.

Skål!

Making A Scene: New York Hardcore Revisited 1985-1988

Artikkelikuva: Making A Scene: New York Hardcore Revisited 1985 1988 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi
Skenedokumentit ovat aina mielenkiintoista luettavaa. Varsinkin jos niissä on tekstiä ja valokuvia sopivassa suhteessa. Pidän valokuvausta kertomisen parhaana muotona, mutta toki esimerkiksi musiikkia käsittelevissä teoksissa se asettaa tekijöille omat haasteensa. Siksi kai musiikista onkin mahdotonta kertoa pelkkien kuvien avulla.

Monia englanninkielisiä teoksia vaivaa kuvituksen puute ja pääpainon lipsuminen jatkuvasti jonnekin mutun ja kirkasotsaisen sosiologian katveeseen. Siihen onko Making A Scene enemmän kuvakirja vai vain kokoelma muisteloita CBGB -klubin kukoistuksen ajoilta en osaa antaa yksiselitteistä vastausta. Kumpi tahansa sitten kiinnostaakaan niin molemmissa löytyy, sopivassa suhteessa.

Kirjan taustalta löytyvä Bri Hurley on 80 -luvun NYHC -ympyröissä pyörinyt chicksi, joka kameransa kautta tallensi paljon mielenkiintoista kuvastoa tuosta uudesta ja villistä musiikkityylistä, joka myöhemmin tultiin hardcorena tuntemaan. Kirjassa on mukana pakollisten livekuvien lisäksi myös paljon ihan katutason kuvia ihmisistä ja yleisestä fiiliksestä CBGB:lla. Kaikkiaan valokuvia kirjasta löytyy reilut 200 kappaletta.

Alunperin kirja julkaistiin jo 80 -luvulla, mutta 2011 siitä tehtiin uudistettu laitos. Mikäli hardcore tai New Yorkin keskeisimmät bändit ja vaikuttajat ovat vieraita ei Making A Scene ole paras teos lähteä hieromaan sinun kauppoja sinne suuntaan. Niille joille genre on ennestään tuttu kirja sisältää paljon kiinnostavaa kuvamateriaalia sekä taustoittavia puheenvuoroja.

Artikkelikuva on ninjattu kirjan verkkosivulta, jonka kautta kirjan voi myös tilata. Omani hain Combat Rockin dudeilta Vaasankadulta.


In English: Making a Scene – New York Hardcore in Photos, Lyrics and Commentary Revisited 1985-1988 captures the energy of the New York hardcore music scene in photographs, lyrics, and comments from those involved in their music, their attitudes, and their lifestyle.

Leatherface @ Bar Loose, Helsinki 2012

Artikkelikuva: Leatherface @ Bar Loose, Helsinki 2012 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogiBrittiläisen Leatherfacen Suomeen tuleminen on ollut alkuvuoden odotetuimpia tapauksia. Vain kerran aiemmin Suomessa käyneellä bändillä riitti fanipohjaa pienen kiertueen edestä ja kiertue kattoi Helsingin lisäksi suurimmat maakuntakeskukset. Alkujaan meinasin missata bändin Helsingin keikan passaamalla lippujen hankkimista viikonlopun yli, joten eräänä maanantaina koko roska olikin jo sitten loppuunvarattu. Noh, onneksi tiistaiaamuinen puhelu Tikettiin tuotti tulosta ja peruutuspaikka järjestyi. Everything went better than expected.

Leatherfacen laulaja-kitaristi Frankie Stubbs oli jäävännyt itsensä kitaran varresta telomalla solisluunsa, joten lavalla nähtiin perusheppujen lisäksi myös tilalle värvätty bändin roudari. Roudari, tuo kiertävän muusikon orgaaninen jeesusteippi on kyllä painonsa arvoinen kultaa. Setti oli kasattu melko pitkälti samoilla painotuksilla kuin bändin viimeisimmän julkaisun biisilista, joka on siis Viva La Arthouse 2LP livekiekko.

Bändi oli tuonut mukanaan myyntiin 500kpl painoksen loppuunmyydystä Mush LP:sta, joka on yksi yhtyeen suosituimpia ja parhaita julkaisuja. Ilmeisesti helsinkiläiset olivat viimeisiä, joille tämän kulutushyödykkeen ostomahdollisuus aukesi, koska jo seuraavana iltana Turussa levy oli loppuunmyyty. Go figure.

Keikkaa seuraavat päivät ovatkin kuluneet Mush levylautasella kiikkuen. Kertakaikkisen hieno levy, en tiedä kuinka olen aiemmin pärjännyt ilman. Ohessa vielä lyhyt liveklippi Bar Loosesta, sekä pari biisiä tuolta mainitsemaltani Mush LP:lta.


In English: Leatherface had a gig in Bar Loose (Helsinki) at last Thursday. Smashing! They had also brought a small repress of Mush LP to sell. That must be one of the greatest punk albums ever released.