Top 5: Metro-aiheiset biisit

Artikkelikuva: Top 5: Metro aiheiset biisit | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi
Onko bissepunkki puraissut ja aiheuttanut kamalan syyhyn? Oletko kahden vaiheilla – himaan vai kuppilaan? Allekirjoittanut tarjoaa paremman tavan viettää perjantai-iltaa. Metro-aiheiset biisit Top 5. Olkaa hyvät.

Metropolialueen ulkopuolella syntyneenä ja varttuneena metroissa ja raitiovaunuissa on aina ollut jotain tavattoman kiehtovaa. Julkiset kulkuvälineet ovat innoittaneet myös bändejä ja lauluntekijöitä aina tuolta jostain 30-luvulta lähtien. Metro-aiheisten biisien paikantaminen on sikäli haastavaa, että tässäkin tapauksessa rakkaalla lapsella on niin monta nimeä. Jenkeille se on subway, briteille tube ja meille eurooppalaisille ihan vaan metro tai underground.

Pakkaa sekoittaa lisäksi se, että englanninkielinen junaa tarkoittava train tarkoittaa kontekstista riippuen myös metrojunaa.

Mutta kyllähän näitä löytyi kun ryhtyi miettimään, jopa kahden listan tarpeiksi. Eikä tarvinnut mennä edes merta, eli omaa levyhyllyä, edemmäksi kalaan.

5. Tom Waits – Downtown Train

Waitsin 80-luvun puolivälissä levyttämä biisi löytyy miehen Rain Dogs -albumilta. Biisiä on coveroinut myös Metallica-yhteistyöllään paljon puhuttava Lou Reed.

4. Cock Sparrer – Last Train to Dagenham

Biisi löytyy Cock Sparrerin 1994 julkaisemalta Guilty as Charged -albumilta. Samalta kiekolta löytyy kasapäin myös muita Sparrer -hittejä.

3. Joose Keskitalo – Asematunnelissa

Joose Keskitalo on listan ainoa kotimaista metrokalustoa edustava artisti. Pakkohan tästä Asematunneli -kuvauksesta on digata. Biisi löytyy Keskitalon 2009 julkaisemalta Kaupungit puristuvat puristimissa -albumilta.

2. Berlin – Metro

Nyt lipsahdetaan hetkeksi synapop -osastolle. Tälle samalla sijalle kelpaisi yhtä hyvin myös kotimaisen I Walk the Linen cover-versio, mutta kipaleen ollessa linkkauksen ulottumattomissa alkuperäisellä mennään. Bändinä Berlin ei kovinkaan tuttu, mutta hieno hopean arvoinen kipale siitä huolimatta. Sipale löytyy Berlinin 1982 julkaisemlta Pleasure Victim -albumilta.

1. The Jam – Down in Tube Station at the Midnight

Biiseistä voittajaksi valikoitui The Jamin Down in Tube Station at the Midnight. Paul Weller ja keskiuran aikainen The Jam. Puhuttelee. Alunperin biisi julkaistiin vuonna 1978 All Mod Cons -albumilla.

Jäikö suosikkibiisisi uupumaan tai jurppiiko biisivalinnat muuten vaan? Kerro ihmeessä!


In English: Top 5 songs about metro/tube/subway trains claimed by me. Hits or misses? Feel free to shrare your thoughts!

Chuck Ragan – Covering Ground LP

Artikkelikuva: Chuck Ragan   Covering Ground LP | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi
Chuck Raganin viimeisin pitkäsoitto on Ragania rootseimmillaan. Mikäli satut pitämään karheasti lauletusta tukkijätkä-folkista, niin en usko että tulet pettymään Covering Ground -albumiin.

Raganin syvältä kumpuavaa folkia on on helppo digata, eikä vähiten tarttuvien sävellyksien ja sointukulkujen vuoksi. On huomattavaa, kuinka paljon miehen alati karheneva raspikurkku sekä biisiteemat ovat velkaa Bruce Springsteenille. Tähän on varmasti vaikuttanut osaltaan The Gaslight Anthemin kanssa tehdyt kiertueet. Brian Fallon esiintyykin levyllä taustalaulajana ja on varsin vahvasti esillä albumin loppupuolelta löytyvässä Meet You In The Middle -biisissä. Myös trubaduurikollega Frank Turner vierailee levyllä.

Chuck Ragan on saanut rinnalleen viulistin ja basistin täydentämään juurevaa soundiaan. Ja kyllähän tuo rytmiryhmä myös tuo oman viehätyksensä myöskin ulkomusiikillisine avuineen, nimittäin runsaalla partakasvullaan. Tuuhea partakasvusto on nimittäin jotain mistä neljättäkymmenettä käyvä blogaajakynäniska saa vain haaveilla.

Albumina Covering Ground onnistuu lyömään edeltäjänsä Gold Countryn laudalta helpostikin. Biiseistä löytyy enemmän ulottuvuutta, josta kiitos kuuluu jalostetummalle soundille. Basistin ja viulistin osuudet on onnistuttu sovittamaan saumattoman toimivaksi kokonaisuudeksi Chuck Raganin palavan sydämen molemmin puolin.


In English: Review of Chuck Ragans latest album. As well as his previous works this one works also very well. If you are a fan of rugged and pure timber-folk sound I’m sure this album won’t let you down.

Flogging Molly @ Kaapelitehdas, Helsinki 2011

Artikkelikuva: Flogging Molly @ Kaapelitehdas, Helsinki 2011 | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi
Voi rähmä.

Tapahtuma on loppuunmyyty sikahintaisista lipuista huolimatta. Ei siis letkeää muusia, lippuja ovelta ja biisejä Speed of Darkness -albumilta tänään. Ainakaan livenä.

Sen sijaan ajattelin viettää iltani kuuntelemalla tätä.


In English: Bugger, Flogging Mollys gig at Kaapelitehdas is sold out.