Agnostic Front – That’s Life

Artikkelikuva: Agnostic Front   Thats Life | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogiVaikka Agnostic Front onkin kunnostautunut kultavuosiensa jälkeen suurimmaksi osin soittamalla raskasta katupunkkia, niin on bändi parin viimeisimmän LP:n kohdalla rollbackannut ulosantiaan pari astetta kiukkuisempaan suuntaan. Yhtyehän vaihtoi muutaman albumin ajan kotinaan pitämältä Epitaphilta Nuclear Blastille vuonna 2004, joka sekin tietysti kertoo jo jotain kompassin neulan tuplatsekkauksesta. Ihan fiksu valinta, koska bändin juuret löytyvät selkeästi enemmän Roadrunner/Nuclear Blast -akselilta kuin Epitaphilta.

Kenties Miret on ulkoistanut oman katupunkpullistelunsa liidaamalleen The Disastersille, jotta voi puhtaammalla intensiteetillä keskittyä lykkimään hardcorea Agnostic Frontin riveissä. Go figure. Lisätään vielä, että onhan AF toki paljon muutakin kuin pelkkä jatkuvasti esillä oleva Miret.

Tosiaan. Bändi julkaisi uunituoreen My Life My Way -ristimänimeä kantavan albumin maaliskuun alussa. Ei kuitenkaan kannata mennä ja muodostaa mielipidettä albumista pelkän That’s Life -musavideolohkaisun perusteella. Se on juuri sellainen näytepala, jolla uudempi fanikunta saadaan intoilemaan bändin eksoottisista hardcore-juurista ja vanhat fanit taas innostuvat yhteen palaamisesta takaisin juurilleen. The full monty.

Aikuisten oikeasti – albumi ei eroa paljoakaan ryhmän muista viime vuosien levytyksistä.

Katso video!

Julkaisupäivä: Social Distortion – Hard Times and Nursery Rhymes 2LP + CD

Julkaisupäivä. Niissä on sitä jotain.

Sanattomaksi vetää tämä seitsemän vuotta odotettu albumi, jonka sain käsiini tänään. Taattua tavaraa kaikilla neljällä puolella. Mahtuu mukaan pari yllätystäkin!

Mikäli julkaisu meni maanantai-kooman vuoksi ohitse, voit korjata vahingon kuuntelemalla albumin Spotifysta. Hanki kuitenkin oma kappaleesi levykauppiaalta heti huomenna!

Artikkelikuva: Julkaisupäivä: Social Distortion   Hard Times and Nursery Rhymes 2LP + CD | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi

Social Distortion – California (Hustle And Flow)

Artikkelikuva: Social Distortion   California (Hustle And Flow) | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogiSocial Distortion on heruttanut toisenkin raidan tässä kuussa ilmestyvältä Hard Times and Nursery Rhymes -pitkäsoitoltaan.

Ensisijaisesti Los Angeles Timesin verkkosivuilla eksklusiivisesti julkaistu California (Hustle And Flow) -biisi löytyy myös Epitaphin Soundcloud -sivulta.

Tsekkaa live-versio aiemmasta Machine Gun Blues -maistiaisesta!