Sleigh Bellsin Tavastian keikka olisi voinut sattua omalta kannaltani hieman parempaan aikaan. Sen lisäksi, että ajankohta oli maanantai-ilta, niin myös edellisen viikonlopun Tukholman ekskursio ja meri-ilmasto painoivat vielä hiukan jaloissa. Metro kuitenkin vei ja taksi toi.
Rahti on raakaa eikä itkut auta kun liput on hankittu kovalla rahalla jo paria kuukautta aiemmin. Ajattelin sniikkinä miehenä tehdä hit-and-run -tyyppisen täsmäiskun ja laskelmoidusti missata lämppärin saapumalla paikalle kello 22.00, joka on viikkokeikoilla pääesiintyjän ilmoitettu showtime. Lämmittely kuitenkin jatkui reilusti kahdennenkolmannen tunnin puolelle, joten Sleigh Bellsia joutui odottelemaan aina tuonne 22.30 tuntumaan. Eteispalvelu oli tuttuun tapaan tylyä ja asiakaspalvelun tasoon nähden ylihintaista. Valittaisin varmasti myös oluen hinnasta mikäli olisin ilmaisen jääveden sijasta ohrapottuun päätynyt. Nämä molemmat kuitenkin ovat kiinteä osa Tavastian käyttäjäkokemusta.
Sleigh Bells soitti oikeastaan aika hyvän keikan. Moni varmasti odotti bändin mälläävän pidempäänkin, mutta keikan kokonaispituus encoreineen oli noin 45 minuuttia. Juuri sopiva, jotta vältetään pisimpien settien pakkosyöttöfiilis. Settilista koostui enimmäkseen, ellei jopa kokonaan, yhtyeen debyyttilevy Treats LP:n matskusta. Soundiosasto oli saatu hyvin kasaan ja kitarat yms kuulosti pitkälti samalta kuin levylläkin. Sitä voidaan pitää jopa jonkinlaisena saavutuksena Sleigh Bellsin tapauksessa, joten en pane sitä pahakseni vaikka vastaavaa muiden yhtyeiden kohdalla yleensä paheksunkin. Myös visuaaliseen puoleen oli panostettu ja valotekniikka olikin lähes kuin bändin kolmas jäsen tai levyllä piilossa oleva instrumentti.
Hyvin iskussa olevan bändin keikkakunnon todistamisesta jää aina hyvät fiilikset. Se oli tosiasia tälläkin kertaa, vaikkei viikkokeikat olekaan minun juttu. “Slay FUCKING Bells”, kuten bändipaidassakin lukee, onnistui lunastamaan sille asettamani odotukset ja olemaan hintansa väärti vähäisestä yleisömäärästä huolimatta.