
Kakka-hätä 77 julkaisi kesällä uuden albuminsa. Pitäisikö sitä sitten pitää ensimmäisenä vai toisena pitkäsoittona kun Totaalinen Kakkahätä LP:han oli käytännössä sinkku/ep kokoelma. Skeptisyyttäni en aikoinaan hypännyt mukaan Kakka-hätä bandwagoniin, koska onhan hassuttelunimissä ja äkillisissä listasijoituksissa aina jotain perin epäilyttävää. Hypestä nyt puhumattakaan.
No, eipä bändin varhaisen materiaalin hienous ole auennut vielä tähänkään päivään mennessä vaikka siitä paljon porukka tuntuukin digailevan. Olen onnekseni varsin utelias musiikin ja julkaisujen suhteen mitä tulee Kallio -ja Helsinki -skenen bändeihin. Stupidon julkaisema Huoltoasemalle Unohdettu Mies LP sai paljon ylistystä vähän joka tuutista ja tokihan levy omaankin levykassiin päätyi loppukesästä. En ole sitä juuri hehkutellut, koska muut ammattitaitoisemmat tahot ovat sillä jo siinä määrin revitelleet. Ja hei, kaikkihan nyt kakkiksen tietää.
Miksi siis aukoa nyt, tässä vaiheessa kun bändi on jo tunatun krapulan virityssarjaa? Tuntuu tuhlaukselta, että bändi meni ja hajosi noinkin hienon kokopitkän jälkeen. Onhan levy selkeästi yksi vuotta 2011 leimaavista jutuista.
Olin positiivisesti yllättänyt suunnasta, johon bändi oli albumilla lähtenyt meininkiään viemään. Todellakin. Positiivisesti yllättynyt on turhan haaleasti kuitattu, olin ja olen edelleenkin liekeissä mitä Huoltoasemalle Unohdettu Mies -täyspitkään tulee. Plätty kestää todistetusti kuuntelua eikä sisällä käytännössä yhtäkään paskaskraidua. Muutenkin meno on astetta vakavampaa ja kertsit tarttuvampia.
Vai mitä sanotte levyn toisesta biisistä “Päihteitä ja väkivaltaa”. Loistava stoalaisella otteella polkaistu ralli.
Tai “Tuttipullonimijä”, jota pidetään levyn hittinä. No onhan se selvää hittikamaa.
Levyn loppupuolelta löytyvä “Painajainen jatkuu” on The Rats -käännösbiisi. Hatun noston arvoista työtä bändi on onnistuneen käännöksen eteen tehnytkin. Levyn kovin raita, ei epäilystäkään. Liitän verrokiksi mukaan vielä alkuperäisen sipaleen.
Mikäli digaat niin ei kannata tyytyä vain näihin kolmeen nostoon. Mene noutaman levy paikalliselta levykauppiaaltasi, tilaa netistä tai käy kuuntelemassa vaikka kaverillasi.
In English: Finlands probably most popular punk band Kakka-hätä 77 called it a day. I wasn’t very amused to bands previous releases but their latest Huoltoasemalle Unohdettu Mies LP really broke the banks. I attached some songs from the album I found at Youtube. If you aren’t afraid to hear some greatest finnish singed punkrock don’t hesitate to check those songs out. Stay tuned!
Onhan tämä hyvä levy – se tuli todettua jo heti levyn julkaisun kynnyksellä – mutten itse viitsinyt hypätä tähän bandwagoniin ja hehkuttaa levyä, kun sitä tekivät jo kaikki. Ihan syystä, kylläkin.
+1
Liika hehkutus joka rööristä muodostaa tietynlaisen ennakkoasenteen.