Badlands – When Angels Are Crucified

Artikkelikuva: Badlands   When Angels Are Crucified | Lazysod.com | Vaihtoehtomusiikin ympärille keskittynyt musiikkiblogi
Badlands perustettiin vuonna 2001 kun solisti Viktor Nefkensilla oli nippu biisejä, jotka riippumatonta levy-yhtiötä perustamassa ollut Wouter Davis halusi julkaista. Tarvittavan rahamäärän ollessa kasassa, levy purkitettiin muutaman sessiomuusikon toimiessa taustabändinä. Tästä sai alkunsa Badlands, sekä levy-yhtiö Rebellion Records. Bändi julkaisi tämän jälkeen vielä neljä albumia, jonka jälkeen se hajosi musiikillisiin erimielisyyksiin.

Olin siis innoissani saadessani kuulla 2008, että kolme vuotta viimeisestä levytyksestä bändi julkaisee uuden albumin. Tämän mainion albumin huomiotta jääminen merkittävimmissä kotimaisissa rock/punk -zineissä/blogeissa kylvi myös minun takaraivooni kasvavan siemenen blogista, jossa voisin antaa hyvälle musiikille sille kuuluvan huomion.

When Angels Are Crucified on Hollannista ponnistavan Badlandsin viides studioalbumi. Badlandsin musiikkia voisi luonnehtia melodisen sielukkaaksi streetpunkiksi. Jo aiemmilla albumeilla taidoillaan ja äänellään vakuuttanut Viktor Nefkens on saanut kasaan tähän astisista tuotoksista eheimmän kokonaisuuden. Levy on toistaiseksi  synkin, raskain ja alavireisin Badlands -albumi. Olin yllättynyt laittaessani levyn ensimmäistä kertaa soittimeen ja kuullessani levyn avaavaan Voodoo Crimen jykevät alkutahdit kaiuttimistani. Muutaman toiston jälkeen levy alkoi avautumaan. En usko tilan riittävän jokaisen täydet pisteet saavan raidan esittelemiseen. Jokaisen on kuultava tämä levy kokonaisuutena.

Levy sisältää 12 biisiä, joista kaksi on riisuttuja akustisia raitoja. Levy pitää koukussaan kerta toisensa jälkeen, eikä vähiten niin toimivien melodioiden ja solistin äänen vuoksi. Tutkin sanoituspuolta vasta ottaessani levyn konkreettisesti arvosteltavaksi. Näennäisen nuoresta iästään huolimatta Viktor on säveltäjänä ja sanoittajana huippuluokkaa, jota kuulisi mielellään myös ihan perinteisemmässä laulaja-lauluntekijä ympäristössä. Laulujen sanoitukset vilisevät viittauksia uskontoon, alakulttuureihin ja löytyy sieltä jopa yksi Shakespeare viittauksin.

Biisit onnistuvat täydellisesti kuvaamaan sitä maailmaa, joka valtaa mielen yön kylmimpinä hetkinä juuri ennen ensimmäisiä auringon säteitä. Silloin kun ajatukset toimivat katalyyttinä demoneille, jotka nakertavat sydämmen irti jättäen jälkeensä vain pelkoa ja epätoivoa. Kun aika ja kipu menettävät merkityksensä kontrollin kadotessa kehostasi jokaisella sydämenlyönnillä. Vaikka makaatkin maassa kykenemättä tuntemaan enää mitään, nouset polvillesi. Hymyilet demonillesi hampaat veressä ja näytät sille keskisormea. Se kuuluu menneisyyteen. On vain nyt. Ne ovat myös lauluja ulkopuolisuudesta. Oman itsensä etsimisestä, sen löytämisestä ja suunnan kadottamisesta.

Täydellistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>