Vajaan vuoden ikäisen Räjäyttäjien esikoisseiska on siinä määrin tuore julkaisu kuin minäkin laiska. Vuosi oli jo lähes ehtinyt vaihtua kun lunastin sen Vaasankadulla sijaitsevasta nuorisomusiikkiin erikoistuneesta levykaupasta. 82′ tyyppisen kansitaiteeseen kääritty kiekko rokkaa enemmän kuin punkbändit keskimäärin ja on selvästi enemmän velkaa Hurriganesille kuin seksipyssyille tai Dischargelle.
Olen tarkoituksella halunnut säästää KBD -termin käyttöä, siinä määrin kuin sitä ryöstöviljellään ulkomaisessa musalehdistössä. Räjäyttäjien rauskea käppäsoundi on kuitenkin kaikessa asenteellisuudessaan ja vaarallisuudessaan juuri tuota itseään. Meininki satasessa, näkkileipäkitara ja sen päällä jyräävä basso. Vaikkei sanoituksista helposti selvää saakaan niin keskeisin kuitenkin välittyy. Räjäyttäjät RÄJÄYTTÄÄ!
In English: Happy new year! Here comes the Räjäyttäjät brand new 7″. This is Hurriganes on dope, killer tracks. KBD punk from Jyväskylä, Finland.
Helsingissä on myrskynnyt joulupäivästä lähtien vaihtelevasti. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Tapaninpäivänä viranomaistiedote suositteli jo pysyttelemistä sisätiloissa tuulen mukaan tarttuneiden objektien vuoksi. No, kiusaus poistua kotoa ei ollut kovin suuri muutenkaan sunnuntaisen jouludiskoteekin jäljiltä. Juotavat lahjat on tarkoitettu juotaviksi.
Ehdin vielä ennen pyhiä käydä hakemassa Jimmy Cliffin Sacred Fire EP:n äxästä. Kiinnostavintahan levyssä on Jimmy Cliffin yhteistyökuvio Rancidin Tim Armstrongin kanssa ja punk-biiseistä reggaeksi käännetyt coverit. Puhtaasti Cliffin käsialaa olevia biisejä löytyy levyltä ainostaan kahden raidan verran. World Upside Down ja Ship Is Sailing ovat molemmat tuon entisen Harder They Come -starbon sieluntuotoksia. Loistavia raitoja kumpikin.
Vähintään yhtä pitkän korren vetävät myös kiekon lainabiisit. The Clashin Guns of Brixton, Rancidin Ruby Soho ja Bob Dylanin A Hard Rain’s A-Gonna Fall toimivat täysin päinvastaisesti kuin valtion rautateiden tiedotus poikkeustilanteissa. Aivan helvetin hyvin siis.
Ohessa vielä pari Youtubesta löytyvää rantua.
In English: Jimmy Cliffs brand new Sacred Fire EP is recorded in collaboration with Rancids Tim Armstrong. Sounds as great as reggae used to sound.
Motörhead kävi sunnuntaina Helsingin Kaapelitehtaalla. Työpäivää vasten keikoilla käyminen menee aina vissyn kitkutteluksi, vaikka kyllähän Motörhead ja olut nivoutuisikin yhteen kuin auto ja bensa. Tai itseasiassa se vissykin jäi ottamatta, koska Kaapelitehtaan parvipaikat olivat tupaten täpönä, joten hyvän seisomapaikan hankkiminen oli prioriteetti. Helposti käy nimittäin niin, että keikka kuluu tuijottaessa jonkin satunnaisen persreiän takatukkaa, kun taas illan tähdestä näkee pelkän stetsonin ja bolo-tien mikäli onni on myötä. No onnekseni (ja muiden epäonneksi) olen siunattu hieman keskivertoa miesvartaloa pidemmällä varrella.
Hankin kuitenkin 30€ maksaneen kiertue t-paidan ja kaulaliinan.
En siis koskaan ennen ollut nähnyt Motörheadia livenä, joten ihan ensimmäistä kertaa olin osallisena tässä vuorisaarnassa. Diggasin kyllä ihan helvetisti. Varsinkin Lemmyn esiintymisen viileys teki suuren vaikutuksen. Yleensähän rockstarat poseeravat ja ovat viimeisen päälle show-orientoituneita miehiä tai naisia. Haetaan lesoa asentoa, nostetaan bootsi monitorin päälle, näytetään et kattokaa ku mä oon tällanen ja kattokaa kun mä otan tätä sointua tästä näin tai tosta noin. Ei kuitenkaan Lemmy.
Lemmy katselee viileänä stetsonin alta, toinen käsi Rickenbacker -basson kaulalla, laulaa hieman kurottaen alaspäin kääntyneeseen mikrofoniin ja pysyy enimmäkseen aloillaan. We are Motörhead and we play rock & roll!
Motörhead ei ole onneksi muuttunut kabinettibändiksi. Settilista kattoi sopivassa suhteessa vanhempia ja uudempia kipaleita. Olen suhtautunut pitkään 80 -luvun jälkeen tehtyihin levytyksiin dinosauruksen paskana, mutta sieltähän löytyy enemmän hyvää kuin huonoa. Uusia tuttavuuksia olivat ainakin Going to Brazil ja One Night Stand. Jo pelkästään noiden perusteella menee myös myöhäisemmät levytykset hankintalistalle.
En jaarittele enää pitempään.
Paitsi se pitää vielä kertoa, että Mike Monroen fiittaus Killed by Deathissa oli timanttia alusta loppuun.
In English: Motörhead visited at Helsinki last sunday. Lemmy raised hell and I loved it.
Vajaan vuoden ikäisen Räjäyttäjien esikoisseiska on siinä määrin tuore julkaisu kuin minäkin laiska. Vuosi oli jo lähes ehtinyt vaihtua kun lunastin sen Vaasankadulla sijaitsevasta nuorisomusiikkiin erikoistuneesta levykaupasta. 82′ tyyppisen kansitaiteeseen kääritty kiekko rokkaa enemmän kuin punkbändit keskimäärin ja on selvästi enemmän velkaa Hurriganesille kuin seksipyssyille tai Dischargelle.
