Close, but no cigar.
Floridalainen Against Me! omaa historian ihan oikeana punk-bändinä. Bändin viimeisimmällä levyllä sitä on vaikea uskoa.
Levyä voisi verrata kummitädin yli-imelään käpykakkuun tai konditorian herkullisimpaan leivokseen. Alkuun maistuvaa ja suussa sulavaa, mutta viimeistään kolmas lusikallinen paljastaa totuuden. Ihan liian imelää. Tällainen ajatus nousee pakollakin mieleen kuunnellessa White Crosses LP:tä. Vaikkakin useimmat levyn biisit ovat tarttuvia ja harkittuja, on ne pilattu selvällä ylituotannolla. Mikäli tämän mokan yli pääsee on tässä kuitenkin levyllinen erinomaisia biisejä, paria selkeää hutia lukuunottamatta. Levyn soundimaailma on hyvin harmoninen ja sanoitukset rehellisiä. Myöskään sovituspuolella ei pahemmin kompastella.
Onkohan albumilla haettu uutta yleisöä, itselleni bändi ainakin oli aiemmin totaalinen vieras? Kiinnostuin bändistä lukiessani levyarviota, jossa tätä verrattiin The Gaslight Anthemiin. Ainahan sitä voi verrata ja ainakin The Gaslight Anthem -maininnalla tunnutaan nykyään myyvän levyjä.
Vaikka levyn imelyys jättääkin jälkeensä sokeritokkuran, on tämän pariin aika-ajoin ihan mukavaa palata.
